Useimmat ihmiset elävät elämäänsä uskoen vain siihen mitä pystyy näkemään, haistamaan, maistamaan, tuntemaan ja kuulemaan. Kaikki mikä rajoittuu näiden aistien ulkopuolelle on toismaailmallista ja mahdollisesti turhanpäiväistä hömpötystä.
Ihminen on luotu ja kehittynyt selviämään ja elämään haastavassa aineen maailmassa, missä etenkin ennen on voinut jokaisen nurkan takana vaania vaaroja, uhkia ja odottamattomia asioita. Ihminen onkin erittäin hyvä tässä ja on saavuttanut globaalisti täysin uudenlaisen kehityksen tason verrattuna vaikka muinaisiin tai keskiaikaisiin kehityksen tasoihin ja maailmankuviin. Elämässä ei ole useimmille enää kyse samanlaisesta selviytymisestä kuin aiemmin.
Siksi en moitikaan heitä, jotka elävät ja uskovat vain fyysiseen – se on täysin luonnollista osalle. Nämä ihmiset ovat usein sielunsa elämissä sellaisessa vaiheessa, jossa ihmisenä elämisen opettelu kaikkine arkisine asioineen on tärkeää. Sisältäähän ihmisyyden oppiminen monenlaisia asioita: sosiaalisen elämän, talouden ja resurssien ymmärtämisen ja käytön, omakuvan ja suhteen omaan itseensä, työn tekemisen ja oman roolin yhteiskunnassa. Näiden lisäksi voisin heittää mukaan itseilmaisun, tunneälyn ja vaikkapa itseironian. Ihmisen elämä koostuu lukemattomista palasista, monimutkaisista ja myös abstrakteista asioista, suhteista ja säännöistä. Voi mennäkin aika monta elämää, kunnes alkaa päästä kärryille perusasioista, ennen kuin on valmis siirtymään syvempiin ja ei-fyysisiin aiheisiin. Joskus myös kehittyneemmät sielut tahtovat keskittää elämänsä tiukasti aineeseen ja tieteeseen, koska heidän sielunsuunnitelmaansa voi kuulua jokin tärkeä tehtävä, joka palvelee jotain suurempaa merkitystä.
Sielun siirtyminen enemmän filosofisiin ja itsekehityksen aiheisiin kertoo siitä, että sielu tahtoo ihmisyyttä enemmän. Hän tahtoo oppia todellisesta alkuperästään. Pelkkä aineen maailma ei enää riitä. Tällöin täytyy löytää ihmisenä suhtautuminen todella uskomattomiinkin asioihin. Mitä tapahtuu, kun valaistut? Tällöinkään fyysisyys ei katoa – niin kauan kuin olet elossa, on sinun tarkoitus olla ihminen, rakastaa ihmisenä oloa ja elää korkeampi tieto elämässäsi todeksi. Valaistuminen ei poista tarvetta käydä vessassa, syödä tai kokea inhimillisiä tunteita.
Olemme enemmän kuin fyysinen kehomme ja elämämme. Jokainen ihminen, olento, itse asiassa me kaikki olemme alunperin samasta lähteestä. Siitä käytetään useita nimiä, kuten jumala, universumi tai kosmos. Itse käytän ilmaisua Pyyteetön Rakkaus tai pelkkä Rakkaus. Me kaikki olemme kotoisin sieltä; sielumme on yksi kipinä valtavan rakkauden valomeren ja energian alkulähteestä. Tämä kipinä on useiden muiden kipinöiden kanssa lähtenyt matkalle kohti aineen maailmaa tahtoen laajentua ja oppia entistä syvemmin, mitä itse rakkaus on. Tästä syvemmin oppiaksemme tarvittiin erillisyyttä ja kaksinaisuutta. Tunteakseen ja ymmärtääkseen, mitä on olla todella vapaa, täytyy ensin olla kahlittu ja vanki. Ymmärtääkseen todella myötätuntoa täytyy itse ensin kokea kärsimystä.
Yksi osa tätä oppimisen matkaa on unohtaminen. Jotta pystyimme syntymään tänne aineen maailmaan, meidän piti jättää paljon taakse ja unohtaa korkea alkuperämme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että se katoaisi minnekään. Tämä oli itse asiassa ensimmäinen osa kaksinaisuuden matkaamme. Aineessa koimme ja ymmärsimme, mitä on olla erillinen, yksin ja hakoteillä – erotimme itsemme jumalasta ja unohdimme oman jumalallisen alkuperämme. “Tästä kai ne ongelmat alkoivat” voi moni todeta tutkiessaan oman sielunsa historiaa.